fbpx

Kotipalvelu

Tärkein asia, josta sinun kannattaa pitää huolta, on perheesi.

Olen auttamassa sinua siinä.

Perheiden hyvinvointi on minulle sydämen asia.

Lapsiperhepalveluiden KOTIPALVELU auttaa sinua Turun seudulla, kun perheessänne on haasteita esimerkiksi kodin järjestyksen ylläpitämisessä tai lasten kanssa.

Kodin siistinä pitäminen
Lasten käytösongelmat
Perheenjäsenten väliset vuorovaikutussuhteet

Satu Langenberg

Toiminta-ajatukseni

Usein kun elämässä tulee ongelmia tai haasteita, niitä tulee monella eri osa-alueella. Siksi palveluissani otetaankin huomioon kokonaistilanteesi, joten sinun tarvitsee vain miettiä, mikä vaivaa sinua eniten. Aloitamme sitten siitä.

Huomioin aina myös perheen voimavarat: edetään askel kerrallaan, kunnes huomaat, että jaksat ja pystyt taas itse ottamaan arjen haltuun.

Mihin siis kaipaisit eniten apua?

Kodin järjestys

Apua kodin siivoamiseen ja järjestelyyn.

Lastenkasvatus

Apua lastenhoitoon ja kasvatukseen.

Vuorovaikutus

Puhevälit paremmiksi perheenjäsenten kesken.

Teen yhdessä työtä sinun kanssasi. Jos sinusta tuntuu vaikealta aloittaa siivousta tai tavaroiden järjestelyä yksin, tulen auttamaan sinua. Jos haluaisit lähteä lastesi kanssa ulos, mutta et saa sitä yksin aikaiseksi, tulen mukaan. Voimme samalla jutella siitä, mitä sinulle kuuluu, ja kenties saat joitakin hyviä vinkkejä arjen haasteisiisi 🙂

Tai kenties teinisi kaipaa perheen ulkopuolista aikuista, jonka kanssa jutella ongelmistaan? Voimme myös istua kotonanne koko perheen kanssa sohvalle ja keskustella, mitä toiveita kullakin on ja kuinka yhteinen arki saadaan paremmin sujumaan.

P.S. Käytän kyllä maskia, kun tulen kotiisi tai tapaamme ulkona. Minulla on myös asianmukaiset rokotukset kunnossa.


Kokemukseni

Olen työskennellyt viime vuosina niin perhetyössä, varhaiskasvatuksessa kuin lastenkodissakin. Lisäksi olen toiminut lasten ja nuorten parissa sekä avioparien ohjaajana vapaaehtoistyössä vuosien ajan. Valmistun toukokuussa lähihoitajaksi erikoistuen lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen. Opiskelen avoimessa ammattikorkeakoulussa nyt myös nuorten mielenterveyttä ja päihdetyötä sekä positiivista psykologiaa. Olen myös neljän lapsen äiti ja vaimo.


Kenelle palveluni sopii ja kenelle ei?

Palveluihini kuuluu se, että keskustelen kanssasi haasteistanne, ja se tapahtuu samalla, kun yhdessä siivoamme kotoasi löytyviltä siivoustarvikkeilla tai yhdessä lähdemme lasten kanssa ulos tai seuraamme heidän leikkihetken sujumista. Voin myös toimia teini-ikäisen lapsesi tukihenkilönä ja silloin luonnollisesti vietän hänen kanssaan aikaa kahdestaan.

Jos taas kaipaat siivoojaa, joka tekee kaiken puolestasi tai lapsenvahtia, jolle voit jättää lapset hoitoon siksi aikaa kun käyt kaupassa, niin palveluni eivät sovi sinulle.


Hinnasto

Palvelun hinta on arkisin klo 8-17 välillä 48€/tunti, klo 17 jälkeen 56€/h. Hinta sisältää arvonlisäveron 24%. Minimiveloitus on 2 tuntia.

Kilometrikorvaus: Turku 15€, Raisio, Masku, Rusko ja Nousiainen 10€, Mynämäki 5€.

Soita ja kysy lisää tai kerro tarpeesi, niin sovitaan ensimmäinen käynti.

*Voit myös ostaa palvelun lahjaksi.*

100% tyytyväisyystakuu: jos et ole tyytyväinen saamaasi palveluun, et maksa mitään.

Voit saada kotitalousvähennyksen

Kotitalousvähennystä voi saada kotitaloustöistä sekä hoiva- ja hoitotyöstä kuten lastenhoidosta ja muusta huolenpidosta.

Esimerkiksi 48€/h jää maksettavaksi 19,20€/h kotitalousvähennyksen jälkeen. Tämä etu toteutuu verotuksessasi.

Ota yhteyttä:

040 411 7227

satu@lapsiperhepalvelut.fi

Mynämäki, Nousiainen, Rusko, Masku, Raisio, Turku

9 - 17 Maanantai - Perjantai

Y-tunnus 1901766-2

Copyright © Suomen parhaat lapsiperhepalvelut

Free Download

Sign up to download the Expert Yoga Guide

Enter your name and email to download this free guide

We process your personal data as stated in our Privacy Policy. You may withdraw your consent at any time by clicking the unsubscribe link at the bottom of any of our emails.

Close